Muista kuka olet – 8 päivän transformatiivinen retriitti Malediiveilla

500,00 €

1.–8.2.2027 | Dhigurah, Malediivit

Joskus voi olla käänteentekevää palata itsensä äärelle, jotta voi muistaa kuka oikeastaan onkaan. 

Elämän ei tarvitse olla jatkuvaa suorittamista. Vaikka ulkoisesti kaikki näyttäisi olevan hyvin ja arki rullaa, silti joku osa omasta sisimmästä saattaa kaivata jotain enemmän. 

Vastaus löytyy aina itsestä, kun malttaa pysähtyä. Usein se vaatii myös etäisyyttä arjesta. Ja hetken irtiottoa, jossa antaa aikaan omaan elinvoimaan, iloon ja vapauteen. Ehkä silloin löydät itsesi luokse. Muistat jälleen kuka olet. Ja löydät oman merkityksellisyytesi, hehkusi sekä rohkeutesi.

MUISTA KUKA OLET on kahdeksan päivän transformatiivinen retriitti keskellä Malediivien kristallin kirkasta turkoosia merta.

Matka, jonka aikana saat hetkeksi astua pois arjesta, rooleista, velvollisuuksista ja kaikesta siitä, mitä sinun pitäisi olla.

Tilalle tulee meri.
Paljaat jalat hiekassa.
Liike.
Hengitys.
Hiljaisuus.
Nautinto.
Yhteys.

Ja tilaa kuulla jälleen oma äänesi.

Tutustu tarkemmin matkaan.

Mitä retriitin hintaan sisältyy?

✓ 7 yön majoitus Dhigurahilla
✓ majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa
✓ koko 8 päivän transformatiivinen retriittiohjelma
✓ kaikki retriittiin kuuluvat ohjatut harjoitukset
✓ 3 ateriaa päivässä
✓ venekuljetukset Malésta Dhigurahille ja takaisin sovitun aikataulun mukaisesti
✓ snorklausretki mantarauskujen kanssa
✓ Malediivien meri, aurinko, palmupolut ja hiekkarannat – niitä emme edes osaisi hinnoitella

Järjestät ja maksat itse lennot Malediiveille ja takaisin, riittävän kattavan matkavakuutuksen sekä retriittipakettiin kuulumattomat henkilökohtaiset kulut. Saat ennen matkaa tarkemmat tiedot siitä, milloin sinun tulee olla Maléssa yhteistä venekuljetusta varten. Tarvittaessa autamme lentojen varaamisessa. Katso suosituslennot.

EARLY BIRD -HINTA 1 799 €

Voimassa 6.9.2026 asti.
Sen jälkeen 2 199 €.

Maksat paikan varatessasi 500€ varausmaksun ja saat loppusumman maksettavaksi marraskuussa 2026.

Loppusumman voit maksaa myös Klarnalla ja valita mahdollisuuden jakaa maksun eriin Klarnan kulloinkin tarjoamien ehtojen ja hyväksynnän mukaisesti.

Virallinen matkanjärjestäjä on Wellstock Oy.

Majoitus

Majoitumme retriitin ajan uudessa, modernisti sisustetussa hotellissa Dhigurahin saarella.

Retriitin hinta sisältää majoituksen jaetussa kahden hengen huoneessa.

Voit lähteä matkalle myös yksin. Sinun ei tarvitse löytää itsellesi matkakumppania tai huonekaveria ennen varaamista.

Haluatko oman huoneen?

Voit varata koko retriitin ajaksi yhden hengen huoneen lisähintaan:
+990 €

Yhden hengen huoneita on saatavilla hotellin saatavuuden mukaan.

Ruoka

Retriitin hintaan sisältyy kolme ateriaa päivässä.

Ruoka on pääosin kala- ja kasvispainotteista.

Pyrimme huomioimaan erityisruokavaliot mahdollisuuksien mukaan, mutta paikallisten olosuhteiden vuoksi täysin vegaanista ruokavaliota emme pysty takaamaan.

Ja kyllä, välillä saatamme syödä myös varpaat hiekassa.

Kuva puusta rannalla, johon nojaa kyltti jossa lukee "Best escape anyone can have"
Etualalla kookosjuoma pienellä aurinkovarjolla koristeltuna ja taustalla hiekkaranta sekä turkoosi meri.
Kuvassa etualalla kilpikonna meressä ja taustalla snorklaaja.

Ja tietenkin meri

Olisi melkein rikos tulla Dhigurahille kokematta sitä, mitä pinnan alla tapahtuu.

Retriittiin kuuluu snorklausretki mantarauskujen kanssa Malediivien uskomattoman kauniissa vedenalaisessa maailmassa.

Kuvittele hetki, jolloin laskeudut lämpimään turkoosiin mereen ja näet näiden valtavien, lähes epätodellisen kauniiden eläinten lipuvan vedessä lähelläsi.

Trooppiset kalat, korallit, kirkas Intian valtameri – ja yksi niistä kokemuksista, jotka saattavat jäädä mieleen koko loppuelämäksi.

Meri ei ole tällä matkalla vain maisema.

Se on osa kokemusta.

Halutessasi voit myös laitesukeltaa lisämaksusta.

Haluatko mennä vielä syvemmälle?

Retriitin aikana sinulla on mahdollisuus varata lisäpalveluna myös yksilöllinen tantrahieronta.

Tantrahieronta on kokonaisvaltainen, läsnäoleva kehollinen hoito, joka voi auttaa sinua laskeutumaan syvemmälle omaan kehoosi ja avautumaan tuntemiselle.

Hoidossa voidaan työskennellä muun muassa:

  • kehon ja hermoston rentoutumisen kanssa

  • kehotietoisuuden ja herkkyyden vahvistamiseksi

  • elämän- ja seksuaalienergian virtauksen tukemiseksi

  • kehossa koettujen jännitysten ja energeettisten tukosten vapautumisen tukemiseksi

  • vastaanottamisen ja nautinnon vahvistamiseksi

  • oman elinvoiman ja energian kokemisen syventämiseksi.

Tantrahieronta voi olla erityisen voimakas kokemus juuri retriitin aikana, kun olet jo pysähtynyt arjen ulkopuolelle ja työskennellyt kehon, hermoston, tunteiden ja energian kanssa.

Se voi antaa tilaa avautumiselle ja sille, että retriitin aikana liikkeelle lähteneet asiat saavat tulla kohdatuksi myös kosketuksen kautta.

Tantrahieronta ei sisälly retriitin hintaan, vaan se varataan ja maksetaan erikseen.

Aikoja on saatavilla rajoitetusti.

Retriitin hinta

Early bird hinta 1 799 €

Voimassa 6.9.2026 asti.

Sen jälkeen retriitin hinta on 2199 €

Hinta sisältää majoituksen jaetussa kahden hengen huoneessa.
Oma yhden hengen huone +990 €

Varausta tehdessä maksat 500 € varausmaksun ja loppusumma tulee sinulle maksettavaksi marraskuuss 2026.

Loppusumman voit halutessasi maksaa myös Klarnalla, joka tarjoaa mahdollisuuden jakaa loppusumman maksun eriin.

Mitä retriitin hintaan sisältyy?

✓ 7 yön majoitus Dhigurahilla
✓ majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa
✓ koko 8 päivän transformatiivinen retriittiohjelma
✓ kaikki retriittiin kuuluvat ohjatut harjoitukset
✓ 3 ateriaa päivässä
✓ venekuljetukset Malésta Dhigurahille ja takaisin sovitun aikataulun mukaisesti
✓ snorklausretki mantarauskujen kanssa
✓ Malediivien meri, aurinko, palmupolut ja hiekkarannat – niitä emme edes osaisi hinnoitella

Mitä sinun tulee järjestää itse?

Lennot Malediiveille ja takaisin

Voit valita itsellesi sopivat lennot.
Saat hyvissä ajoin ennen matkaa tarkemmat ohjeet siitä, mihin aikaan sinun tulee olla Maléssa yhteistä venekuljetusta varten.
Voimme auttaa myös lentojen varauksessa. Katso esimerkki suosituslennoista täältä.

Matkavakuutus

Voimassa oleva ja riittävän kattava matkavakuutus on osallistumisen edellytys.
Suosittelemme vakuutusta, joka sisältää sairaanhoito- ja tapaturmaturvan lisäksi riittävän peruutusturvan sekä tarvittaessa kuljetuksen kotimaahan.
Tarkista vakuutuksesi kattavuus omasta vakuutusyhtiöstäsi ennen matkaa.

Henkilökohtaiset kulut

Mahdolliset omat retket, hoidot, ostokset ja muut retriittipakettiin kuulumattomat palvelut maksat itse.

Annina hymyilee suoraan kameralle rannalla Malediiveilla.

Mukana matkassasi – 

Annina Reet

Olen fysioterapeutti, tantraopettaja ja kundaliinijoogaopettaja sekä hyvinvointialan yrittäjä.

Olen työskennellyt ihmisten kehon ja hyvinvoinnin parissa sekä terveydenhuollossa yli kahdenkymmenenviiden vuoden ajan ja kouluttautunut vuosien varrella laajasti kehon, hermoston, liikkeen, mielen ja seksuaalisuuden parissa.

Mutta tämä retriitti ei synny vain koulutuksistani.

Se syntyy myös siitä, miten itse haluan elää.

Uskon, ettei elämää ole tarkoitettu vain suoritettavaksi.

Uskon uteliaisuuteen.
Uusiin kokemuksiin.
Kehon viisauteen.
Uskallukseen muuttaa suuntaa.
Ja siihen, että joskus täytyy lähteä kauas nähdäkseen lähelle.

Malediivit ovat olleet myös omassa elämässäni paikka, joka on muuttanut elämäni suunnan.

Siksi juuri tämän retriitin järjestäminen täällä merkitsee minulle paljon.

Haluan luoda viikon, jossa saat turvallisesti tutkia itseäsi, pysähtyä, tuntea, nauraa, liikkua, levätä ja ehkä löytää takaisin jotain sellaista, jonka olet matkan varrella unohtanut.

Haluaisitko tulla aikaisemmin – tai jäädä pidemmäksi aikaa?

Tai jäikö jotain muuta kysyttävää?

Tarkempia lisätietoja retriitistä voit lukea täältä.

Jos et löydä vastausta etsimääsi, ole rohkeasti yhteydessä.

Annina istuu Malediiveilla rantahiekalla katsellen merta.